Koiran kanssa suunnistettiin melko luontevasti kohti puistoo, jossa lenkkeillään lähes aina. Siellä oli kaks pikkutyttöö, ja ne tuijotti mua herkeämättä. Olin niinku en ois huomannukka ja ihan ku kameran kanssa puistoon marssiminen ois maailman luonnollisin asia. Räpsin kuvia ja kuuntelin puolikeskittyen niitten juttuja, ja sain siitä selvää sen verran, että erotin sanat "aattele jos toi laittais noi kuvat nettiin!"
Vielä pari kuvaa, mitä en rupee pohjustaan millään tarinoilla ja saduilla
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti